Kevät on tänä vuonna myöhässä, mutta jääpeite sulaa Saimaalta parhaillaan. Kesäkauden retkeilyn pääsee aloittamaan Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoissa todennäköisesti toukokuun...
Hieman yli kuusimetristen daycruiserien – ja siinä samassa myös avokeulaisten bowrider-versioiden – tarjonta on uudistunut muutamassa vuodessa lähes täysin. Finnmasterin R6 ja T6 mallipari kuuluu...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon saa tänä vuonna jyväskyläläinen Weeefiner Oy, joka on kehittänyt 4D Siepparin, jonka avulla otetaan talteen liuenneita metalleja...
Venealan vuoden 2022 myyntikausi käynnistyi totuttua aikaisemmin, mutta kevään huippusesonki on kylmän kevään johdosta hieman myöhässä. Helsingin Lauttasaaressa vietetään perjantaina 20.5. ja...
Nuottaniemessä purjehtii maailmankuulun ranskalaistaiteilijan Daniel Burenin töitä launtaina 21.5.2022.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Merivartiointia 90 vuotta -yleisötapahtuma järjestetään perjantaina 20.5. Turussa Forum Marinumin edustalla (Linnakatu 72, Turku) klo 10–16.
Maailman vaelluskalapäivänä 21.5. Vaajakosken Naissaareen levittäytyvän tapahtuman teemana ovat Keski-Suomen vesistöt ja niiden vaeltavat eväkkäät.
20.–22.5 järjestettävä Jokisataman avajaiset on monipuolinen tapahtumaviikonloppu, joka tarjoaa monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille. Valtaosa tapahtumista on maksuttomia. Osana Jokisataman...
Helsingin Lauttasaaressa Veneentekijäntien rannassa järjestetään tulevana perjantaina 20.5. ja lauantaina 21.5. suuri veneiden koeajotapahtuma, jossa on testattavana jopa 35 erilaista...
Höyryjäänmurtaja Tarmo ja ulkonäyttelytila Kuuri avautuvat kesäkauteen Merikeskus Vellamossa Kotkassa. Tarmo ja Kuuri ovat avoinna 17.5.-4.9.2022.
Ranskalainen RM Yachts on meillä tuntemattomampi, mutta maailmalla jo hyvin tunnettu valtamerikelpoisten matkapursien valmistaja. Veneistä tekee erilaisen niiden pääasiallinen valmistusmateriaali...
Foilaavia kantosiipisähköveneitä valmistava Candela rantautuu Ranskaan ja aikoo siinä samalla muuttaa Côte d’Azurin veneilykulttuurin. Ja ehkäpä siinä onnistuukin.
Tuttujen tapahtumien rinnalle nousee Turussa tänä kesänä myös monta uutta mielenkiintoista kulttuuri- ja musiikkitapahtumaa. Luvassa on muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen vilkas tapahtuma- ja...
Ohjaushyttiveneitä kutsutaan Suomessa venekansan kesken vähän halventavastikin koppiveneiksi. Himottava, haluttava ja suorastaan seksikäs Saxdor 320 GTC rimpuilee pilkkanimityksestä helposti eroon.
Canados on roomalainen jahtivalmistaja, jonka historia juontaa vuoteen 1946. Veistämöllä on tilauskirjoissaan 33 jahtia, joista 17 luovutetaan asiakkaille tänä vuonna. Ensimmäisen tässä esiteltävän...
Hangon ja Airiston välillä Kemiönsaaren pohjoispuolelta kulkeva reitti tunnetaan tuulilta suojaisana Koillisväylänä. Satamayhteistyössä ovat entuudestaan mukana Bromarvin, Förbyn ja Mathildedalin...
Pidä Saaristo Siistinä ry ja Lounais-Suomen Jätehuolto keräävät jälleen tulevana kesänä romuveneitä Paraisten ja Kemiönsaaren saaristossa. Oman käyttökelvottoman veneen voi ilmoittaa mukaan...
Turkkilaisen Numarinen seikkailujahtien sarjaan esitellään syyskuussa Cannesin venemessuilla uusin ja pienin jäsen, 22 XP.
Naantalin Rymättylässä satama-, telakka- ja venemyyntitoimintaa harjoittava Ajolanranta purkaa vanhaa ja rakentaa uutta.
Volvo Pentan tuotekehitysvaiheessa olevalla hybriditekniikalla varustettu Hurtigruten Svalbardin maisema- ja luontoristeilyalukseksi tilaama Marell M15 -vene on laskettu veteen Huippuvuorilla....