Pursiseura Merenkävijät ry ja Makia Clothing ovat päässeet sopuun Merenkävijöiden logon luvatonta versiointia koskevassa kiistassaan.
Purjehdusliigan mestaruuskamppailu käydään viikonloppuna Maarianhaminassa. Panoksena on SM-mitalien lisäksi edustuspaikkoja kansainvälisiin kisoihin.
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Chris Ashley on rakentanut useita autoja, veneitä, mikroautoja ja moottoripyöriä. Lopulta hän halusi tehdä kulkupelin, joka olisi näitä kaikkia yhtä aikaa.
Etelä-Saimaalla avovene törmäsi kovassa vauhdissa tukkiin tai vastaavaan ja veneen kuljettaja joutui veden varaan, Tampereen Pyhäjärvellä haettiin turvaan tuuliajolle joutunut, hypotermiasta...
Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) keräämien ennakkotietojen mukaan syyskuussa hukkui kuusi ihmistä. Hukkuneista viisi oli miehiä ja yksi nainen. Kaksi hukkumista tapahtui uidessa,...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Tällä viikolla Helsingin Sanomien lukijat ovat voineet seurata hieman eriskummallista veneilyaiheista riitaa. Veneilyhenkisiä vaatteita tuottavan ja myyvän Makia Clothingin on väitetty kopioineen...
Axopareista tuunatut Brabukset ovat tähän saakka olleet välimerellisiä T-Top -malleja. Pienemmän Shadow 500:n saa jatkossa myös katetulla ohjaushytillä ja matkustamolla varustettuna Cabin-versiona.
Sunnuntaina 6.10. Ruotsin Östhammarissa järjestetyssä kilpaveneiden ennätyskokeessa 9-vuotias sipoolainen Ava Sohlström saavutti SJ10-luokan veneellä 50,79 kilometrin tuntinopeuden.
Veneilykauden päättyessä Veneilytoimittajat ry etsii jälleen esimerkillistä tekoa, toimintaa tai henkilöä, joka on kannustanut kaikkia vesilläliikkujia parempaan veneilykulttuuriin ja sujuvaan...
Helsingin ainutlaatuinen piirre on 130 kilometriä pitkä, avoimessa käytössä oleva rantareitti. Jatkossa palveluiden kehittäminen ranta-alueille on entistä helpompaa.
Galeon on julkistanut ensimmäiset kuvat ja tiedot tulevasta, avattavilla laitaterasseilla varustetusta 400 Flysta.
Raymarine tuo automaattisesta pysäköintiavustimesta DockSensestä markkinoille yksinkertaisemman Alert-version.
Alkuviikosta veneilykansan pariin levisi uutinen, että Turunmaan saaristossa sijaitsevan Örön vierasvenesataman uusi yrittäjä lopettaa ensimmäiseen kauteen. Häntä edeltänyt yrittäjä lopetti vuosi...
Oy Telva Ab ja ruotsalainen Candela Speed Boat Ab ovat sopineet täysin uudenlaisten täyssähköveneiden myynnistä ja markkinoinnista Suomessa.
Puuveneenomistajan vuoteen kuuluvat säännölliset huoltotyöt, jotka kannattaa ajoittaa oikein.
Veneilyaiheisilla some-foorumeilla kiertää nyt hurja video siitä, miten vene voi menettää pidon kovassa nopeudessa ja heittää hetkessä matkustajan ja kuljettajan laidan yli veteen.
John Nurmisen Säätiön kustantama ja Alpo Tuurnalan kuvittama sekä kirjoittama uutuusteos kertoo valtameripurjelaiva Vanadiksen kiehtovan elämäntarinan.
Evinrude E-Tec -perämoottorien päivittyminen G2-sukupolveen jatkuu uudella 3-sylinteristen moottorien K-sarjalla. Myös siihen kuuluu Evinruden tyyliin nimellistehoa tehokkaampi H.O. eli High Output...
Turunmaan saaristossa Kemiönsaaren kunnassa sijaitseva Örön linnakesaari jää jälleen ilman yrittäjää.
Yamaha Center laajentaa toimintaa Suomen ehkä näkyvimmälle satamapaikalle, Länsiväylän ja Kehä I:n risteyksen kupeessa Helsingin ja Espoon rajalla sijaitsevaan Keilalahteen.