Suomen Messusäätiön 20 000 euron Pelasta Itämeri -palkinnon saa tänä vuonna jyväskyläläinen Weeefiner Oy, joka on kehittänyt 4D Siepparin, jonka avulla otetaan talteen liuenneita metalleja...
Hieman yli kuusimetristen daycruiserien – ja siinä samassa myös avokeulaisten bowrider-versioiden – tarjonta on uudistunut muutamassa vuodessa lähes täysin. Finnmasterin R6 ja T6 mallipari kuuluu...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Kevät on tänä vuonna myöhässä, mutta jääpeite sulaa Saimaalta parhaillaan. Kesäkauden retkeilyn pääsee aloittamaan Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistoissa todennäköisesti toukokuun...
Italialaiset Wider Yachts ja Nauta Design lyövät hynttyyt yhteen. Lopputuloksena syntyy 72-metrinen jahti, joka tuntee projektinimen Moonflower 72. Valmistus alkaa kuluvan vuoden kesäkuussa ja...
Tullin selvitykset Venäjän pakotteisiin liittyvien pidätettyjen huvialusten osalta ovat edenneet. Kuuden huvialuksen osalta Tullin jatkoselvitykset ovat osoittaneet, että näiden taustalla on...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
1980-luvun ”Miami Vice” ikoni Wellcraft on syntymässä uudelleen ja rantautumassa jälleen myös Suomeen.
Ratkaisu vähentää paikallispäästöjä, melua ja tärinää sekä parantaa elinoloja sataman läheisyydessä.
Garminin Echomap UHD2-karttaplottereissa on uusi muotoilu ja kirkkaassa auringonpaisteessakin helposti luettava näyttö. Monitoiminäytön saa uudessa 5 tuuman tai tavallisemmassa 7 tuuman koossa.
Kewatecin Porvoon telakalta valmistunutta Serecraft S14 -tyyppistä venettä käytetään työhön ja tutkimukseen maailman pohjoisimmassa yliopistossa, Huippuvuorten Longyearbyenin yliopistokeskuksessa.
Vesille-messut järjestetään Kokkolan Meripuistossa lauantaina 28. klo 10–18 ja sunnuntaina 29. toukokuuta klo 10–17.
Two Rowing Finns -keräyksessä kerättiin varoja Itämeren suojelutyön toteuttamiseen Pidä Saaristo Siistinä ry:lle ja John Nurmisen Säätiölle.
Helsingin Lauttasaaressa toimiva TheOne Marine laajentaa merkkivalikoimaansa saksalaisen Hanse-konsernin Sealine- ja Ryck-moottoriveneillä.
Eriksbergin uiva venenäyttely Göteborgissa oli pitkästä aikaa ensimmäinen laajempi venemessutapahtuma Pohjoismaissa. Huhtikuussa ensimmäistä kertaa järjestetty venenäyttely on osa kaupungin...
Uusi, kansainvälisille markkinoille tähtäävä suomalainen venemerkki Quarken avasi pelin 27-mallisarjalla, johon esiteltiin ensin Open ja T-Top-mallit. Nyt on suomalaisittain kiinnostavimman 27...
Naantalin Venemesut järjestetään kahden vuoden koronatauon jälkeen tulevana viikonloppuna. Veneitä, näytteilleasettajia ja ohjelmaa on entiseen malliin.
Leudon jäätalven laajin jääpeite mitattiin helmikuun alussa. Jäätalvi alkoi jo lokakuun viimeisellä viikolla, ja sen odotetaan päättyvän lähipäivinä.
Pidä Saaristo Siistinä ry:n kaikki huoltoalukset ovat nyt vesillä. Huoltotyöt Roope-palvelupisteissä ovat käynnissä, jotta jokainen meistä voisi virkistyä vesillä ympäristöä kuormittamatta. Lue...
Tiesitkö, että jopa kahdeksan kymmenestä vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos heillä olisi ollut päällään oikein puetut pelastusliivit ja tilanteeseen nähneet olisivat osanneet auttaa.
Hudö on iso saari, jossa on hiekkarantoja, niittyjä, lehtoja ja luonnonmetsiä. Saari sijaitsee Loviisan edustalla vastapäätä ydinvoimalaa.
Ratamoottoriveneilyn SM-sarja RaceWKND! käynnistyy tänä viikonloppuna Lohjan Aurlahdella. Kauteen lähdetään herkullisissa asetelmissa, kun viime kauden F4-luokan kärkikaksikko Alexander Lindholm ja...