Meripelastusseuran tämän kesän nuorisokurssit ovat käynnissä Bågaskärin toimintakeskuksessa.
F1-veneiden Ranskan MM-osakilpailun aika-ajot Evianissa on siirretty Genevenjärvellä puhaltavan myrskyisän tuulen takia ajettavaksi sunnuntaille.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Merivoimat viettää vuosipäiväänsä tiistaina 9. heinäkuuta Helsingin Kauppatorin ympäristössä. Yleisöllä on mahdollisuus seurata päivän aikana paraatikatselmusta, tutustua merivoimien aluksiin sekä...
Nord Star tunnetaan ympärikäveltävällä ohjaushytillä varustetuista yhteys- ja matkaveneistään, mutta uudella Sport-mallisarjalla se haluaa osansa myös etenkin kansainvälisesti alati kasvavista...
Moni veneilijä tyhjentää edelleen käymäläjätteensä satunnaisesti suoraan mereen. Pidä Saaristo Siistinä ry:n mukaan syy ei kuitenkaan ole veneilijöiden välinpitämättömyydessä, vaan...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Sharjah Teamin suomalaiskaksikko starttaa luottavaisena terävästä aallokosta ja pitkistä mainingeistaan tunnetulle Genevenjärvelle.
Festarikansan moskat imuroidaan pois Ruissalon vesiltä uudella pintavesiä siivilöivällä aluksella.
Majakoiden kokonaisturvallisuuden aktiivinen seuranta takaa jatkoa majakoiden matkailukäytölle. Monia historiallisesti kiinnostavia majakkakohteita on jouduttu sulkemaan turvallisuussyistä. Säpin...
Pitkään valmisteltu vesiliikennelain uudistus sai sinettinsä kesäkuussa. Tasavallan presidentti vahvisti lain 19. kesäkuuta hallituksen esityksestä. Uusi laki astuu voimaan 1. kesäkuuta 2020.
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2020 -titteleistä ja 2500 euron palkinnoista. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki....
Lounais-Suomen Jätehuolto (LSJH) ja Pidä Saaristo Siistinä ry (PSS ry) järjestävät perinteisen saariston romunkeräyksen 1.–4. heinäkuuta.
Maapallon ympäri yksin ja käymättä maissa seilannut Tapio Lehtinen palasi S/Y Asteriallaan kotisatamaan 322 päivän purjehduskilpailun jälkeen
Hawk on ollut Silverin mallistossa alusta asti, ja se on yhä malliston kulmakiviä. Täysin uusi kolmannen sukupolven Hawk on taattua menestystavaraa.
Baltic on saanut tilauksen 117-jalkaisesta jahdista, jota valmistaja luonnehtii sanaparilla ’Custom Classic’.
Navigare Yachting on nimennyt Aquastoren Suomen edustajaksi ja tuo ainutlaatuisen Yacht & Lifestyle -sijoitusohjelman Suomen purjevene- ja katamaraanimarkkinoille.
Italialainen Cantiere del Pardo esittelee syksyllä Grand Soleil Long Cruise -mallistoon uuden "pienokaisen".
Nostokölillisistä aluminnipursista tunnettu ranskalainen Alubat on julkistanut Ovni-sarjaansa uuden 400-mallin.
Baltic Yachts on kutsunut Anders Kurténin (oik.) yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi.
Information Display (ID) on yksi esimerkki Navicon näkemyksestä, mihin suuntaan vene-elektroniikka on kehittymässä. Se on uusista autoista tuttu kosketusnäyttö, jolla hallitaan monia veneen...
Totalveneen toimitus nauttii täysillä keskikesän juhlasta ja palaa maanantaina päivittäiseen uutisvirtaan.