Louhi -luokan Euroopan mestaruuksista kilpaillaan ensi kesänä Helsingissä. Isäntänä toimii pursiseura NJK ja kisasatamana kerhon vastikään laajennettu ja remontoitu, historiallinen tukikohta...
Aquila kuuluu ehdottomasti maailman johtaviin katamaraanirunkoisten huviveneiden valmistajiin. Aquila tunnetaan etenkin monipuolisesta moottorivenemallistostaan, mutta se julkisti hiljattain...
Anytecin veneet huokuvat kompetenssia ja suorituskykyä, eikä uusi A28-T tee poikkeusta.
Hallberg-Rassy 370 purjehtii jo, vaikka veneen viralliseen maailman ensi-iltaan tammikuussa Düsseldorfissa on aikaa kuukausia. Uusista pursista yleensä ja Hallberg-Rassyn kaltaisista...
Kiinalainen Aquila on suuri tekijä moottorikatamaraaneissa Euroopan ulkopuolella. nyt se on laajentamassa toimintaansa tännekin, ja samalla laajenee veneiden valikoima. Ennakkotiedot kertovat...
J/Boats on saanut jo vesille kaksi uutta pursimallia, joiden virallisia ensi-iltoja vietetään vasta talven venenäyttelyissä Atlantin molemmin puolin. Lokakuussa Floridan Annapoliksessa ja...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Yamarinin uudesta lippulaivasta on moneksi. Aura Cabinin voi mieltää yhtä hyvin isoksi, ympärikuljettavalla ohjaushytillä varustetuksi yhteysveneeksi kuin katetuksi, viikonloppujen ja lomamatkojen...
Syyskuun puolivälissä purjehdittu ensimmäinen MERI Cup kokosi merialan toimijat yhteen purjehduksen ja verkostoitumisen merkeissä. Tapahtumassa kerättiin yli 5 000 euroa John Nurmisen Säätiölle...
Italia Yachtsin uusin ja suurin pursi tähtää muita kauemmaksi. Sen kerrotaan olevan puhdas Blue Water -risteilijä, mutta veistämön perinteitä kunnioittaen siinä joukossa muita suorituskykyisempi,...
Fountaine-Pajot kirkastaa pyrkimystään todella suurien luksuskatamaraanien markkinoille lanseeraamalla niiden mallistolleen oman brändin. Jatkossa veistämön huippumallit kulkevat nimellä Fountaine...
Nautor julkisti Monacon venenäyttelyssä tulevia linjauksiaan uuden omistajan isännöimänä. Kiinnostava pursi on ensimmäinen alumiininen Swan, josta tulee myös Nautorin kaikkien aikojen suurin alus....
Ruotsin ehkä edistyksellisin purjevenebrändi suomalaistuu, kun sen valmistus siirtyy Pietarsaareen. Uusi veistämö on Ocean Quality Systems, joka tunnetaan puolikustomoitujen suurien...
Ranskalainen konseptivene Aqua 60 esittelee tulevaisuuden visiota purjehduksesta yli 18-metrisellä päiväpurrella. Siinä kokeiltavista uusista teknologioista hätkäyttävimmät ovat teleskooppinen masto...
Lucas Karlemon kipparoima ESF:n ykkösjoukkue voitti Purjehdusliigan kultaa vain kahden pisteen erolla Simon Karlemon vetämään saman seuraan toiseen tiimiin. Ennätystiukan finaalin pronssille nousi...
Totalvene on tänä vuonna ensimmäisen kerran mukana valitsemassa Euroopan Vuoden purjevene -tunnustuksen saavia purjeveneitä. Ehdokaslista on nyt valmis. 12 johtavan eurooppalaisen purjehdusmedian...
Fountaine-Pajotin uuden matkakatamaraanien sukupolven aloittava 41-jalkainen pursi ottaa vakavasti ympäristöasiat. Siitä tulee heti saataville hybridi- ja täyssähköiset versiot tavanomaisen dieselin...
Tämän vuoden Helsinki-Tallinna race purjehdittiin niin kevyessä tuulessa, että ensimmäisen kerran kisan historiassa rataa jouduttiin lyhentämään kesken kilpailun. Tulosluettelossa pistävät silmään...
SailTeck -taktiikkakompassin suunnittelija Mark Johnson palaa markkinoille uudella yrityksellä ja tuotteella, joka pyrkii lyömään laudalta jolla- ja pienvenepurjehtijoiden ikisuosikin, saman miehen...
Porvoon saaristossa järjestetyllä kurssilla tutustuttiin veneisiin, joilla on purjehdittu näillä vesillä sukupolvien ajan. Kolmipäivinen kokonaisuus avasi monelle ensikosketuksen...
ORC-luokkien maailmanmestaruuksista purjehditaan Tallinnassa 8.-16. elokuuta. Isäntänä toimii tuttuun tapaan pursiseura Kalev ja tukikohtana Kalevin ja Tallinnan Olympiakeskuksen satamat. Myös radat...
Lightning-luokan purjehduksen Suomen mestaruuskilpailut järjestetään perjantaista sunnuntaihin 8.–10.8.2025 Vesijärven Enonselällä. Kilpailukeskuksena toimii Lahden Purjehdusseuran kotisatama...
Yksi kuuluisimmista ja perinteisimmistä RORC-kilpailusta sai mukavasti sinivalkoista sävyä, kun IRC Zero -luokan voittajaveneessä purjehtivat Ari Känsäkoski, Timo Hallantie ja Jan Paukkunen....