Vuonna 2009 Suomen rannikolle ilmaantunut taskurapuihin kuuluva pienikokoinen liejutaskurapu jatkaa levittäytymistään. Uusimmat havainnot on tehty loppukesästä Kirkkonummen, Espoon ja Helsingin...
Pidä Saaristo Siistinä ry:n Päijänteen retkisatamien huoltotyö on päättynyt tältä kaudelta. Vaikka mennyt kausi oli edellistä kesää hieman hiljaisempi, tehtiin huoltoalus M/S Roopettaren kauden...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Iris Innovations on julkistanut uuden kohtuuhintaisen lämpökameran Atomin.
Heinäveden Kermajärvellä lauantaina iltapäivällä ollut metsästysseurue joutui ahdinkoon, kun heidän veneeseen alkoi tulemaan vettä sisään, eikä veneen pilssipumppu toiminut. Autiosaarelle turvaan...
Pyhtään kunta on käynnistänyt tarjouskilpailun sijoittajan ja operaattorin löytämiseksi Kaunissaaren satama-alueelle. Tarjousaikaa on tammikuun loppuun, ja kunta on varautunut vastaamaan...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Osoitteessa Veneentekijäntie 1 sijaitsevan perinteisen venetarvikeliikepaikan hiljaiselo jää kuitenkin lyhytaikaiseksi, sillä Marinekauppa.com avaa Maritim Shopsilta vapautuviin tiloihin uuden...
Merikotkan paluuta sukupuuton partaalta pidetään yleisesti yhtenä Suomen luonnonsuojelun suurimmista menestystarinoista. Kolikon kääntöpuolella ovat ahtaalle joutuneet saalislajit, jotka ehtivät...
Ainutlaatuinen maisema ohjaa Perämeren suurimman saaren mantereeseen yhdistävän kiinteän yhteyden suunnittelua. Hailuodon kiinteän yhteyden silloista tulee palkkisiltoja, jotka kestävät ankarat...
Äärikulmikas muotoilu on etenkin Välimerellä yhä muodissa. Espanjalainen De Antonio Yachts juhlistaa avantgardista arkkitehtuuriaan uudella 50-jalkaisella lippulaivalla.
Kemikaaleja kuljettavien säiliöalusten tankinpesun yhteydessä mereen voi päätyä yhdellä kertaa satoja litroja haitallisia ja vaarallisia kemikaaleja. Haitallisimpien ja vaarallisimpien...
Helsingin kaupunki keräsi reilut 100 kuutiometriä roskaa pääkaupungin rantavesistä kesäkaudella 2022. Aiempiin kesiin verrattuna merestä nostettiin huomattavan paljon enemmän sähköpotkulautoja ja...
Kansallismuseon museot ja linnat täyttyvät ohjelmasta joulun aikaan. Lauantaina 3.12. Suomen merimuseon teema pureutuu Tove Janssonin elämään, saaristoon ja mereen.
Metsätaloudella on suurempi vaikutus vesistöjen tilaan, kuin mitä vielä muutama vuosi sitten tiedettiin. Ympäristöjärjestö Baltic Sea Action Groupin mukaan lisääntynyt tutkimustieto aiheesta ei...
Useamman EU-maan yhteisessä markkinavalvontaprojektissa testattiin 30 huviveneen turvallisuus ja vaatimustenmukaisuus. Testatuista veneistä 21 ei täyttänyt huvivenedirektiivin vaatimuksia vähintään...
Suomen ympäristökeskus selvitti elokuussa Suomen merialueiden tilaa. Suomenlahden syvät pohjat olivat hapettomia ja rannikon syvien pohjien happitilanne oli heikentynyt. Saaristomeren happi- ja...
Capoforte on uusi italialainen venemerkki, jolla on heti alkuun laaja mallisto. Mutta vain yksi on niistä varsinaisesti uutuus.
Merikeskus Vellamossa nähdään joulukuussa merikapteeni, tietokirjailija Seppo Laurellista kertova elokuva. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Jeanneau avasi uuden DB-päiväjahtien sarjan viime keväänä esitellyllä, suorastaan veistoksellisella DB/43:lla. Seuraavaksi samat piirteet siirtyvät vähän pienempiin mittoihin.
Vene paloi trailerin päällä lähellä tehtaan vedenottamoa Selluntiellä Sorsasalossa. Leviämisvaaraa maastoon tai lähistön rakennuksiin ei ollut.
Kausiasukkaiden myötä saaristossa ei ole koskaan ollut niin paljon ihmisiä kuin tätä nykyä. Saaristoasiain neuvottelukunnan tuoreessa linjavedossa priorisoidaan muun muassa monipaikkaisuutta,...