Vetus esitteli ensimmäisen sähkömoottorinsa jo 20 vuotta sitten, mutta sen jälkeen on ollut hiljaisempaa. Hiljaiselo päättyy, kun uuden E-tuotteet saadaan markkinoille.
Garmin on esitellyt uudet etenkin urheilukalastajille suunnatut GT36- ja GT56-kaikuanturit.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Garmin on esitellyt Striker Vivid -kaikuluotainmalliston, jossa uutuutena on muun muassa seitsemän uutta näytön värivalikoimaa. Valmistajan mukaan suuret kontrastit tuovat esiin pinnanalaisen...
Rymättylän pienvenesatamassa sattui keskiviikkoaamuna yhdestä moottoriveneestä alkanut tulipalo, joka levisi viereiseen veneeseen sekä laituriin. Pienvenesatamassa oli tapahtumahetkellä kymmeniä...
Beneteau ja Mercury julkistivat kaksi vuotta sitten kumppanuutensa Pohjois-Amerikan markkinoilla. Nyt yhteistyö laajenee myös muille markkina-alueille.
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Ferrettin on saanut vesille ja kuvattua ensimmäisen uuden 50-jalkaisensa. Kiinnostusta on pohjoismaita myöten.
Garmin on esitellyt heitettävän Striker Cast-kaikuluotaimen, jonka käyttöön ei tarvita venettä ja jonka voi ottaa kätevästi mukaan kalareissulle. Laite tuottaa kaikukuvaa langattomasti älypuhelimen...
Merry Fisher -mallisarja on Jeanneau syömähammas – myös Suomessa. Ranskalaismerkki pitää huolta, että mallit säilyvät tuoreena. Tänä syksynä on 605:n ja 795:n vuoro uudistua.
Suomen ympäristökeskus SYKE on tuottanut tuoreen tilannekuvan Suomenlahden rannikkovesistä ja Suomea ympäröivän avomeren tilasta Etelä-Itämereltä Perämerelle saakka. Suomenlahdella tila on viime...
Garmin on esitellyt uuden sukupolven GPSmap-karttaplottereita. Uudet GPSmap 723, 923 ja 1223 -mallit ovat muotoilultaan ohuita ja virtaviivaisia. Laitteet ovat saatavissa joko sisäisen...
Meripelastusseuran Trossi-jäsenpalvelun toimintakausi ja palvelunumeron päivystys päättyvät 31.10. Vesillä saa edelleen apua hätänumerosta 112 ja meripelastuksen hälytysnumerosta 0294 1000.
Tanskassa valmistettavien X-Yachts-purjeveneiden mallisto on esillä Tanskan Haderslevissa 6.–8.11. järjestettävässä In-House Boat Show -tapahtumassa. Näyttelystä kiinnostuneiden on mahdollista...
Galeon 335 HTS on vaihtoehto kymmenmetristen sportcruiserien luokkaa Suomessa hallitsevalle Grandezza 34 OC:lle. Ja pätevä sellainen.
Finavia vuokraa Helsinki–Vantaan lentoaseman kupeessa sijaitsevasta P5-pysäköintihallista paikkoja veneiden talvisäilytykseen. Säilytyspaikan hinta on 89 auroa kuukaudessa.
Tulevaa pyhäinpäivälauantaita vietetään Helsingissä perinteisin menoin menehtyneiden merenkulkijoiden muistoa kunnioittaen.
Bellan avovenemallisto monipuolistuu mallivuodelle 2021 esiteltävällä 550 R -keskipulpettiversiolla.
Simrad julkisti uuden SteadySteer-toiminnon, joka tekee autopilotilla navigoinnista entistä helpompaa ja turvallisempaa. Sen avulla venettä voi ohjata manuaalisesti ilman, että autopilottia...
Vilkkaasta veneilykesästä huolimatta kuolemaan johtaneet vesiliikenneonnettomuudet ovat vähentyneet huomattavasti tänä vuonna.
Kansainvälinen veneitä testaavista toimittajista koostuva Best of Boats -jury on jälleen valinnut vuoden parhaat veneuutuudet. Tänään julkistetulle finalistien listalle ylsi 21 venemallia.
Anytec tuo mallivuodelle 2021 jälleen tuotantoon ja myyntiin suositut 622- ja 750-mallit.