Pilssivesi ei ole läheskään kaikissa veneissä puhdasta, vaan sen pinnalla on toisinaan öljyä. Kun pumppu pörähtää käyntiin, kaikki pilssin nesteet päätyvät vesistöön.
Kaikuluotainvalmistaja Humminbird esitteli uudet versiot Solix- ja Helix-mallistoissaan.
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Onko säiliö puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä? Riippuu näkökulmasta, mutta Gobius Pro -tunnistimella sen täyttöasteen voi todeta säiliön ulkopuolelta. Siis ilman säiliön sisälle asennettavaa...
Yamarin venyttää pohjoismaisen daycruiserin käsitettä uudella lippulaivallaan 88 DC:llä.
Ranskalainen Simy on julkistanut henkilökohtaisen ais-lähettimen, jonka valtteja on pieni koko ja edullinen hinta.
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Beneteaun videolla kiemurtelee veistämön uusi kantosiivillä varustettu Figaro 3 -kisapursi.
Garminin GPSMAP 8400 -lippulaivatuotesarja laajenee. Mukaan tulee uusia ominaisuuksia ja uusia kokoja.
Maalle kipuavia veneitä on monenlaisia, mutta yleensä ne eivät oikein vakuuta sen enempää merenkulku- kuin maasto-ominaisuuksiltaan. Ranskalainen Iguana Commuter on yhdeksänmetrinen vene, jonka...
Kalastajan Kanavan Jyri Kuusisalo esittelee moneen kalastuslajiin sopivaksi tuunatun Faster 525:n.
Pasi Tuike haastatteli Uivassa venenäyttelyssä Venemestarin Telakalla veneilijäksi ryhtynyttä Kimmo Laihoa eli Elastista.
Spinlock Deckvest Vito on kehittyneempi versio 2017 Volvo Ocean Racea varten kehitetystä Custom VOR 2017 -liivistä. Sen suunnittelussa on otettu huomioon kaikki se kokemus, mikä näistä liiveistä...
Elävää kuvaa näyttävä kaikuluotain tuo kalastukseen aivan uuden ulottuvuuden. Sillä myös löytää kalaa entistä helpommin.
Perämoottorin syyshuollon pystyy tekemään jokainen, jossa on hiemankin tee-se-itse-miehen vikaa. Venemestari-lehden toimittaja Esa Mäkinen näyttää mitä tulee tehdä, ennen kuin perämoottorin siirtää...
Nordkapp kiihdyttää ensi kesään kahden uuden daycruiserin voimin. Noblesse 720 on niistä suurempi.
Finlandia Uistimen Jari Kostamo esittelee sekä kalastus- että perheveneilykäyttöön varustellun AMT 190 R -veneensä.
OXE esittelee kaksi uutta tehoversiota dieselperämoottoristaan. Molemmissa on tehoa vähän entistä vähemmän.
Lowrancen HDS-monitoiminäyttöjen Live-sukupolvi tuo mukanaan uutta kaikuluotausteknologiaa.
Sargo on uudistanut suosittua 31:stä. Merkittävin uudistus on vaihtoehtoinen Aft Door -tilaratkaisu, joka muuttaa venettä enemmän kuin ennakkoon osaisi odottaa.
Lowrancen Elite karttaplotteri/kaikuluotainlaitesarja siirtyy uuteen sukupolveen. Uusina koukkuina on muun muassa Active Imaging -kaikuluotaus, langaton paritettavuus sekä Genesis Live -karttapohjan...
Venäjälle (muualle kuin Saimaan kanavalle) suuntaaminen omalla veneellä on periaatteessa helppoa. Ensimmäinen ja viimeinen satama on aina Fort Konstantin Kronstadtissa.