Simradin uudet monitoiminäytöt tarjoavat parempaa käyttökokemusta isompien moottoriveneiden kippareille.
Venemessut on vietetty, mutta palataan vielä hetkeksi messujen uutuusveneannin pariin. Aloitetaan avoveneistä.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Tähän saakka isänpäiväviikonloppuna pidetyt Turun Venexpo-messut aikaistuvat tänä vuonna syyskuulle. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään kolmipäiväisenä 25.–27.9.
Eilen sunnuntaina päättyneet Vene 20 Båt -messut keräsivät hyvän kävijämäärän. Kasvua edellisvuoteen oli noin 9 prosenttia. Se on messujärjestäjien mukaan suurin kasvuprosentti 18 vuoteen.
Tanskalainen X-Yachts julkisti Düsseldorfin venemessuilla vuoden päästä esiteltävän 56-jalkaisen Pure X -mallin.
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Noin kymmenmetrinen 30/31 on Nord Starin suosituimpia kokoja. Nyt se on laitettu uusiksi.
Totalveneen Messissä kuultiin Totalveneen ja Venemestari-lehden päätoimittajan ja venetestaajan esitys messujen uutuusveneistä. Tänään ulkona sataa ja tuulee, loistava tilaisuus tulla tutustumaan...
XO avaa uuden 260-sarjan Suomen olosuhteisiin hyvin yhteysvenekäyttöön sopivalla Cabin-versiolla.
Yamarin esitteli viime vuonna uuden lippulaivan, 88 DC:n. Venemessuilla sen rinnalla esitellään Premium-versiota.
Englantilainen Fairline palaa Suomen markkinoille Vene 20 Båt -messuilla, ja tekee sen näyttävästi. Sekä F//Line 33 että Targa 45 kuuluvat messujen helmiin.
Orgin by Ocean hyödyntää Itämeren levää liiketoiminnassaan. Tämä idea toi perjantaina 14.2. Pelasta Itämeri -palkinnon.
Norjalainen Askeladden ottaa kaiken irti viime vuonna esitellystä P79 Weekendistä. Nyt vuorossa on pienempi ja suurempi versio.
Vaasalainen Greenbay Marine on uusi suomalainen venevalmistaja, jonka Force 10:stä on sekä työ- että huviveneversiot. Tässä niistä jälkimmäinen.
Paljon veneileville ihmisille kehittyy ”hyvät merijalat”. Se tarkoittaa, että osaa ottaa aluksen keinumisen rennosti vastaan, jolloin ei törmäile eikä kaatuile kovassakaan merenkäynnissä. Jos on...
Hieman yli kuusimetristen päiväristeilijöiden luokassa kilpailu on äärimmäisen tiukkaa. Finnmaster aikoo ottaa osansa uusilla R6-bowriderilla ja T6-daycruiserilla.
Totalveneen Messissä kuultiin Museoviraston Leena Marsion, Suomen Puuveneveistäjien Jari Vanhatalon sekä Suomen puuveneilijöiden Timo Backin avaus monikansallisesta aloitteesta, jossa pohjoismainen...
Traficom julkaisi eilen keskiviikkona tuoreet veneilyonnettomuustilastot. Tilanne koheni viime vuonna hieman edellisvuodesta. Viime vuonna veneilyonnettomuuksissa kuoli 43 ihmistä, kun vastaava luku...
Galeon on viime vuosina esitellyt toinen toistaan hulppeampia avattavilla laitaterasseilla varustettuja jahteja. Nyt terassi-idea tuodaan mainiosti Suomenkin saaristoon sopivaan 40-jalkaisten...
Kuuden ensimmäisen päivän aikana (perjantaista keskiviikkoon) Vene 20 Båt -messuilla on vierailut jo yhteensä 40 967 kävijää. Tämä tarkoittaa noin 10 prosentin kasvua edellisen vuoden kävijämääriin...
Silverin zoologiassa Viperin paikka on Tigerin ja Raptorin välissä.