Merenkulkujärjestöt tekevät perinteisen kunniakäynnin merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkillä Helsingissä pyhäinpäivänä 4.11.2023 klo 12.00 alkaen.
Camira tekee vuoden tauon ja nimekkään päivityksen jälkeen paluun Windyn mallistoon.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Korkeasaaren eteläpuolella sijaitsevasta Hylkysaaresta suunnitellaan ympärivuotista virkistys- ja matkailukohdetta. Alustavia suunnitelmia esitellään kaikille avoimessa tilaisuudessa 13. marraskuuta.
FIM on tehnyt vuodessa parissa varsin vakuuttavan sisäänajon markkinoille. Cannesissa ja Genovassa ensiesitelty 440 Regina on italialaismerkin Open-mallisarjan kolmas ja keskimmäinen malli.
Tänä kesänä koettiin historiallinen hetki, kun kun Hollannin purjehdusliitto Watersportverbond esitteli maailman ensimmäisen vedyllä toimivan valmennusveneen. H2C Boatin tarkoitus on vähentää...
Kun Jeanneau päätti uudistaa 40-jalkaisen perhepurtensa, tavoitteista päällimmäiseksi laitettiin hinnan pitäminen kurissa. Se onnistui ja lopputulos ilahduttaa muutenkin. Kun kaikki muutokset ovat...
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Vene 27 Båt -messuilla järjestetään kolmatta kertaa kunnostettujen käytettyjen veneiden Veneelle uusi elämä -kisa. Uusien veneiden rinnalla kisan kunnostetut klassikot osoittavat, että veneilyn voi...
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Startup-yritys Valo paljasti lisää yksityiskohtia Valo Hyperfoilina tunnetusta vesijetistään Fort Lauderdalen venenäyttelyssä (FLIBS).
Niin sanottuja taivas- tai satelliittiankkureita on tähän asti tarjonneet lähinnä moottorivalmistajat osana joystick-hallintalaitteistojaan. Nyt paikallaan pitimen saa myös Dockmaten langattomaan...
Tuccoli T250 Capraia liikkuu suositussa kokoluokassa vähän omalaatuisin eväin.
Ennakkotilastojen mukaan tammi-elokuussa menehtyi Suomessa veneillessä 22 ihmistä. Kuolleista valtaosa on keski-iän ylittäneitä miehiä.
Turun Meripelastusyhdistys aikoo luopua nykyisestä tukikohdastaan Pitkäkarin saaressa, joka ei enää palvele alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan. Haussa on kiinteistö Etelä-Airistolla.
Selden on julkistanut uudet itseskuuttaavat S- ja E-sarjan vinssit sekä Racing-kammen.
Suomalainen Kempower ja brittiläinen Aqua superPower ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on auttaa Yacht Club de Monacon kaltaisia vilkkaita satamia palvelemaan entistä paremmin...
Kaarinassa Kuusistonsalmen sillan rakennustyöt katkaisevat venereitin työmaan kohdalla kuukaudeksi.
Vääksyn Konepisteeltä saa ensi vuodesta alkaen myös Yamarinejä ja Crosseja. Aiempaa väljemmät toimitilat mahdollistavat isomman tuotevalikoiman.
Helsingin kaupunki keräsi vajaat 100 kuutiometriä roskaa pääkaupungin rantavesistä kesäkaudella 2023. Normaalia enemmän roskaa kaupungin liikelaitos Staran haaviin päätyi Hakaniemestä ja...
Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n urheilutoiminnan johtaja Vili Kaijansinkko on saanut kirjallisen varoituksen työnjohdollisista ja taloussuunnitteluun liittyvistä kysymyksistä.
Suomalainen Viva Electric Jets tuo markkinoille sähkövesijetin. Suomessa suunniteltu ja kehitetty Viva E-Floater tarjoaa äänetöntä ja päästötöntä jetteilyä.
DAME Awardseissa Amsterdamin vuotuisilla vene- ja merenkulkualan METS Trade -ammattilaismessuilla palkitaan parhaita tuotetulokkaita. Pääpalkinnon pokkasi suomalaisen Oceanvoltin HighPower ServoProp...
Kewatec on allekirjoittanut sopimuksen uuden E-luokan öljyntorjuntaveneen, Kewatec SC W14 AC valmistamisesta Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen kanssa. Veneeseen asennettavan öljyntorjuntalaitteiston...
FRS Finland toimii kausilla 2024 ja 2025 liikennöitsijänä FRS Suomenlinnaan kulkevalla Kauppatori–Lonna–Tykistölahti–Kuninkaanportti -reitillä ja Kauppatori–Vallisaari -reitillä. Kauppatorilta...