Sail Amsterdam täytyy kokea, sillä kuvat ja videot yksinkertaisesti kalpenevat todellisuuden rinnalla. Virallisen arvion mukaan tapahtumaan osallistuu noin 10 000 venettä ja pari miljoonaa ihmistä.
Uivassa ei ole pulaa veneistä eikä uutuuksista tänäkään vuonna. Esillä on kaikkiaan yli 250 venettä, joista noin 35 on uutuuksia.
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Porvoon saaristossa järjestetyllä kurssilla tutustuttiin veneisiin, joilla on purjehdittu näillä vesillä sukupolvien ajan. Kolmipäivinen kokonaisuus avasi monelle ensikosketuksen...
Veneilykesä tarjoaa aurinkoa, suolaroiskeita ja kauniita vierassatamia. Valitettavan usein se pitää sisällään myös uitetun kännykän. Lue asiantuntijan vinkit kuinka toimia, kun luuri molskahtaa...
Heinolan Pursiseuraa edustava Auvo purjehti erittäin kevyttuulisen Päijännepurjehduksen voittoon. Rataa lyhennettiin yöllä ja maali siirrettiin Päijänteen kansallispuistoon kuuluvan Kelventeen...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Jeanneau julistaa Sun Odyssey -malliston yhdeksännen sukupolven alkavaksi uuden 415-purren myötä. Dramaattisesta harppauksesta ei ole kyse, vaan tosiasiassa edeltäjämalli 410:n päivityksestä...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Kansainvälisten venelehtien toimittajat tutustuivat Suomen saaristoon ja suomalaisvalmistajien uutuusveneisiin kesäkuussa jo 27. kerran. Venealan Keskusliitto Finnboatin järjestämässä...
Kalajoen Hiekkasärkille rakentuu uusi veneilyn ja vapaa-ajan keskus, Kalajoen Marina. Perämeren rantaan sijoittuva 150-paikkainen satama valmistuu loppuvuodesta 2025 ja otetaan käyttöön kesällä...
Muotisuunnittelija Peik Westerlund on ammentanut inspiraatiota sekä nykyisistä että historiallisista merenkulun ammateista, joissa työ ja arki kietoutuvat tiiviisti yhteen – kuten kalastajilla,...
Näin keväällä uv-indeksi ylittää suojautumisrajan koko maassa. Vaikka suomalaisten tietoisuus uv-säteilyn syöpävaaroista on kasvanut, lasten suojaaminen on samalla heikentynyt.
Lämmitettävä ohjauspyörä on yllättävän mukava talvivaruste henkilöautoissa. Ultraflex tuo lämmitettävän ratin myös veneisiin.
Vuosi 2024 sujui venemyyjillä mollivoittoisesti, uusien veneiden ensirekisteröintien pienentyessä vuoteen 2023 verrattuna 20 prosentilla. Pienempiä ensirekisteröintimääriä saa hakea 1990-luvun...
Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin Suomessa ja kansainvälisesti esiin nostama tulkinta voimassa olevista markkina-asetuksesta, huvivenedirektiivistä ja huvivenelaista voi pahimmillaan tehdä...
Helsingin venemesuilla esiteltiin sekä uusia sähköperämoottorimalleja että niiden uusia myyjiä.
Täysalumiinirakenne ja tarkoituksenmukaisuus yhdistävät näitä kolmea erilaista Vene 25 Båt -messuilla ensiesiteltyä pulpettivenettä.
Simrad esitteli tuoreeltaan Helsingin venemessuilla uutta NSS4-monitoiminäyttöä. Se on Simrad-valikoiman uusin monitoiminäyttö, jonka muotoilu, suorituskyky ja parannetut hallintaominaisuudet...
Smart System Antifouling -järjestelmä hyödyntää ultraääniteknologiaa estääkseen merieliöiden, kuten levien ja merirokkojen, kiinnittymisen veneiden runkoihin. Järjestelmä koostuu sisäpuolelle...
Quarkenin 35-jalkainen avomalli on tarkoitettu lämpimille vesille. Mutta kyllä sillä kelpaa kruisailla myös Suomen suvessa.
Silverin suosittu Hawk-mallisarja täydentyy Helsingin venemessuilla kahdella maailman ensiesittelyssä olevalla täysalumiinisella versiolla.
Kävimme kiertämässä käynnissä olevien Vene 25 Båt -messujen venevalikoimaa ja tiedustelimme samalla mahdollisia rahoitustarjouksia. Vaihtoehtoja löytyi yllättävänkin monen merkin kohdalta.
Kun suomalainen ja ruotsalainen venevalmistaja tekivät kahdeksan metriä pitkän ohjaushyttiveneen olemassa olevia malleja hyödyntäen, tuli lopputuloksista aika erilaiset.