Marex esitteli Cannesin venemessuilla uuden lippulaivansa, 440 Gourmet Cruiserin. Messuvierailun perusteella siihen on helppo ihastua.
Puola on kappalemäärissä mitattuna maailman toiseksi suurin venevalmistaja heti Yhdysvaltojen jälkeen. Puolan suurin uiva venenäyttely ei ole venemäärältään valtava, mutta kuitenkin kiinnostava...
Vaikka Marex 310 Sun Cruiser esiteltiin jo kahdeksan vuotta sitten, on se yhä luokkansa esikuva ja mittapuu, eli vene mihin uudempia tulokkaita, kuten vaikkapa Grandezza 30:stä ja Aquador 300 HT.ta...
Huomioiden, että Naissaari sijaitsee aivan Viron vilkkaan pääkaupungin vieressä, ei sen kehitykseen ole juurikaan panostettu. Ainakaan vielä, sillä saarelle on olemassa suuret suunnitelmat.
Best of Boats Awardin vuoden 2023 finalistit julkistettiin eilen Cannesin venemessujen aattona. Kuuteen kategoriaan nimettyjen 23 finalistiveneen joukossa on seitsemän suomalaisen valmistajan mallia.
Swan European Regatassa Airistolla selvisi mikä Nautorin lanseeraama ClubSwan-konsepti oikein on. Tapahtumassa valkeni myös, että suomalaiset purjehtijat ovat viime vuosina innostuneet joukolla...
Wicmarine aloittaa Buster, Yamarin, Cross, AMT- ja Suvi-veneiden sekä Yamaha Marine -tuotevalikoiman myynnin Inkoonporttiin avautuvassa myymälässä. Uuden veneliikkeen toiminnasta vastaa...
EVC eli Electronic Vessel Control on Volvo Pentan järjestelmä, joka hallitsee moottoria, vaihteistoa, ohjausta ja näyttöjä. Nyt saatavilla oleva päivityspaketti mahdollistaa vanhojen EVC-versioiden...
Entistä laajempi runko ja tehokkaampi tilankäyttö niin sisällä kuin ulkona ovat nykyisin oletuksia, kun uusia perheristeilijöitä esitellään. Jeanneau Sun Odyssey 455 lunastaa molemmat odotukset ja...
Yamarinin uudesta lippulaivasta on moneksi. Aura Cabinin voi mieltää yhtä hyvin isoksi, ympärikuljettavalla ohjaushytillä varustetuksi yhteysveneeksi kuin katetuksi, viikonloppujen ja lomamatkojen...
Hangon ja Airiston välinen suojaisa Koillisväylä vahvistuu uudella satamalla, kun Kemiönsaaren pohjoispuolella sijaitseva Karunan vierasvenesatama liittyy reitin satamaketjuun.
Volvo Penta vastaa markkinoiden odotuksiin ja tuo mallivuodelle 2026 myyntiin historiansa tehokkaimman dieselsisäperämoottorin.
Turun saariston merikarttasarja on päivitetty. Kartat pohjautuvat nyt N2000-korkeusjärjestelmään ja sisältävät aiempaa tarkempaa merenmittausaineistoa.
Tunnokas, täsmällinen, tarkka ja kevyt. Laadukas hydrauliohjaus parantaa tuntuvasti veneen kuin veneen käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Dometicin BayStar ja SeaStar -hydrauliohjausvalikoimasta...
Mercury-perämoottorien kauden 2026 hinnasto paljastaa ostajaa ilahduttavan asian: monien suosittujen teholuokkien ja moottorimallien hinnat ovat selvästi aiempaa edullisempia.
Huomenna torstaina 17. elokuuta aukeavassa Uivassa venenäyttelyssä on tänä vuonna esillä lähes 300 venettä. Joukossa on monipuolisesti uutuuksia kaikkiin kokoluokkiin.
Uusien vesikulkuneuvojen myynti on tänä vuonna jäämässä kuluvan vuosituhannen pohjalukemiin. Markkinaosuuksista käydään kuitenkin kovaa kilpailua.
Tukholman Allt för Sjön -venemessujen uusi kahden erillisen pitkän viikonlopun formaatti herätti ennakkoon kysymyksiä, mutta ainakin jälkimmäinen Sportfiskemässanilla höystetty viikonloppu veti...
Vene 23 Båt -messuilla nähtiin runsaasti mielenkiintoisia moottoriuutuuksia. Sähkö puskee vahvasti perinteisten polttomoottorien rinnalle. Isojen perämoottorien luokassa käyttövoimavaihtoehtoja on...
Suomen olosuhteet pitävät huolen siitä, että hyttiveneille riittää aina kysyntää. Vene 23 Båt -messujen ohjaushyttiveneiden uutuusannista löytyi vaihtoehtoja sekä vakavasti otettavaan...
Vaikka venevalmistajat kouhkaavat yhä kovempaan ääneen päiväveneistä, on perinteisillä matkaveneillä yhä sijansa. Tässä Vene 23 Båt -messujen ensiesittelysatoa.
Daycruiserien myydyin eli 6–7 metrin kokoluokka pysyy mallivuodelle 2023 kutakuinkin entisellään. Messu-uutuudet jakaantuvat tänä vuonna suurempiin kokoihin.
Bowrider-tyyppiset avoveneet ovat Suomessa suosituin avoveneluokka, ja niitä on esillä paljon myös parhaillaan käynnissä olevilla Helsingin Vene 23 Båt -messuilla. Bowrider-uutuuksissa on kuitenkin...
Isot ohjaushyttiveneet (lue Targat, Sargot ja Nord Starit) ovat perinteisesti toimineet Suomessa sekä matka- että yhteysveneinä. Kolmessa venemessuilla esillä olevassa uutuudessa on lisäksi isolla...
Helsingin venemessuilta löytyy uutuuksia moneen makuun. Aloitetaan pienemmästä päästä eli alle viisimetrisistä avoveneistä.
Helsingin venemessut on ykköstilaisuus esitellä uusien venemalleja, mutta myös uusia edustuksia. Etenkin venäläisveneiden maahantuonnin loppuminen ja ukrainalaisten venemerkkien uudet maahantuojat...
Venemessut tulee taas. Kahden välivuoden jälkeen veneilykausi avataan jälleen Helsingin Messukeskuksessa vuoden suurimman veneilytapahtuman merkeissä. Pääosaa esittää tuttuun tapaan uutuusveneet.
Parin vuoden tauon jälkeen veneilyväki on jälleen kokoontunut maailman suurimmille venemessuille Saksan Düsseldorfiin. Väkeä on jälleen liikkeellä ja ensimmäinen viikonloppu oli silmämääräisesti...
Vesikulkuneuvojen ensirekisteröintimäärän perusteella vuosi 2022 jää historiaan venekaupan kannalta hyvänä. Uusia vesikulkuneuvoja ensirekisteröitiin viime vuonna kaikkiaan 4 589 kappaletta.
Tapio Lehtinen astui tiistaina suomalaisen median eteen ja kertoi kokemuksistaan Golden Globe Racesta (GGR), ajatuksistaan ja kaikkein eniten haaksirikostakaan Etelämerellä hieman Kapkaupungista...
Tervetuloa tutustumaan veneeseen Turun toimipisteeseemme!
Myyjä: Nautical Partners Oy
Myydään syyshintaan uudenkarhea Yamarin 67DC. Veneellä ajettu noin 100 tuntia, ollut yhdellä omistajalla.
Myyjä: Venemaailma