Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa sijaitsevassa Ulko-Tammiossa pyydetään matkailijoita pitämään tänä kesänä puhelimet taskuissaan. Näin lomailijoita kannustetaan ottamaan vapaata sosiaalisesta...
Suomen vierasvenesatamat kisaavat jälleen Vuoden vierasvenesatama 2024 -titteleistä. Tänäkin vuonna palkitaan erikseen rannikkoalueen ja Järvi-Suomen suosikki. Kilpailulla kannustetaan...
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Örön linnakesaaren historia ja luonto ovat yhdistelmä, johon kannattaa tutustua – se jättää muiston, jota kertaa mielellään. Saaren linnoittaminen alkoi jo vuonna 1915. Sata vuotta myöhemmin Örö...
Riianlahden satamia käsittelevän sarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa tutustumme lahden länsirannikon vierassatamiin. Erityisesti Engure jää mieleen viihtyisyytensä ja hyvien palveluidensa...
Kolmiosaisessa sarjassa esittelemme Latvian puoleisen Riianlahden tärkeimmät vierassatamat. Sarjan toisessa osassa esiteltävät kolme satamaa sijaitsevan Riikan ja Viron eteläisen rajan välissä.
Vilkkaimman veneilykauden jälkeen moni jatkaa vesillä pitkälle syksyyn. Syksyn edetessä kylmät vedet, nopeasti vaihtuva sää ja pimenevät illat tuovat kuitenkin veneilyyn uusia haasteita.
Veneitä kuljetetaan parhaillaan teitä pitkin talvisäilytykseen. Ennen matkaan lähtöä on syytä varmistaa, että vene on kiinnitetty asianmukaisesti, perävaunu ja vetolaitteisto ovat kunnossa ja...
Vetus valmistautuu esittelemään M2-sarjan pikkudieseleistään hybridiversiot. Myöhemmin hybridisarjaan tulee myös tehokkaampia malleja.
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Brunswick-konsernin Navico Group on solminut strategisen yhteistyösopimuksen italialaisen audiolaitevalmistaja Elettromedian kanssa. Sopimus tuo Elettromedian Audison- ja Hertz-audiolaitteet osaksi...
Veneen nosto talviteloille onnistuu turvallisesti, kun valmistelet veneen etukäteen, valitset veneelle sopivan nostotavan ja varmistat oikeat nostokohdat. Tyhjennä turhat irtotavarat ja vesisäiliöt,...
Kolmiosaisessa sarjassa esittelemme Latvian puoleisen Riianlahden tärkeimmät vierassatamat. Sarjan ensimmäisessä osassa tutustumme Riian keskustaan ja Väinäjoen (Daugava) suistoon.
Kirkkonummen kunta haluaa kehittää Porkkalan Merikylän pienvenesatamaa. Projekti edellyttää maakauppoja satama-alueen vieressä sijaitsevan alueen omistavan Vantaan kanssa.
Turun Telakkarantaan on valmistunut uusi septitankkien tyhjennysasema, joka avautuu veneilijöiden käyttöön 2023 veneilykauden alkaessa.
Viron satamarintamalla tapahtuu taas. Vasta-avatut Kärdlan, Munalaiun, Väratin ja Varblan vierassatamat saavat ensi kesästä alkaen seurakseen Hiidenmaan länsikärjessä sijaitsevan Kalanan.
Pyhtään kunta on käynnistänyt tarjouskilpailun sijoittajan ja operaattorin löytämiseksi Kaunissaaren satama-alueelle. Tarjousaikaa on tammikuun loppuun, ja kunta on varautunut vastaamaan...
Vaikka suurin osa huviveneistä ovat telakalla tähän vuodenaikaan, riittää merivartiostolla tekemistä. Viikon rysähdys nähtiin kun rahtialus MV Friendland törmäsi Inkoo 6 -reunamerkkiin.
Rauman kaupunginhallitus teki maanantaina päätöksen, jossa Kylmäpihlajan majakan ravintolatilojen saneeraukseen irrotetaan 700 000 euroa.
Koordi-yhteistyöhankkeen tavoitteena on selkeyttää ja kehittää retkisatamien ja virkistysalueiden käyttäjien, huollon ja ylläpidon toimintaa ja viestintää. Hankkeessa luodaan muun muassa...
Pranglin saari Viron pohjoisrannikolla vie vierailijan menneisyyteen. Saaren parasta antia ovat sen pitkät hiekkarannat ja mahtavat merimaisemat.
Merentutkimusalus Aranda saapuu tällä viikolla Utön kaakkoispuolelle. Käynnissä on vuonna 1978 uponneen hinaaja Simsonin ennakkotutkimus mahdollista öljynpoisto-operaatiota varten.
MarineMaxilla on jo entuudestaan paljon kaikkea, mutta uusimman kaupan myötä vielä 23 luksussatamaa lisää.
Äggskär on sijaintinsa puolesta optimaalinen retkikohde Helsingistä tai Porvoosta. Käynti kannattaa, sillä kolmesta saaresta koostuva pienoissaaristo tarjoaa vierailijalleen ulkosaariston tunnelmaa...
Kilpisaari kuuluu monipuolisuutensa ansiosta itäisen Suomenlahden hienoimpiin retkisaariin. Paljon lähemmäs kaakkoisrajaa ei pääse rantautumaan.
Taalintehtaalle on kasvanut kokonaisvaltainen palvelusatama, joka sijaitsee keskellä vanhaa ruukkikylää.
Espoon ja Helsingin rajalla sijaitseva Hanasaari eli Hanaholmen on ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus, jossa toimii hotelli, kahvila & viinibaari ja ravintola. Vieraslaituriin voi kiinnittyä...