Sivustolla 61 vierailijaa

27.12.2017

Anytec A27 (2018–) Jalostunut

Anytecin uusi aika koittaa kahden täysin uuden A-mallin voimin. Kävimme kokeilemassa isompaa kunnon kelissä, eikä harmita yhtään.

23.12.2017

XO Explorer (2018–) Seikkailu jatkuu

XO jatkaa tinkimättömästi valitsemallaan seikkailuhenkisellä tiellä. Tänä vuonna esiteltyjen Dfndrin ja Cruiserin rinnalle tulee tammikuussa Explorer.

21.12.2017

Van der Valk BeachClub 660 Flybridge (2018–) Lisää eksotiikkaa

Van der Valk luovuttaa ensimmäisen BeachClub-mallinsa alkuvuodesta. Seuraava on jo tulilla.

18.12.2017

Sealine F430 (2018–) Kerros lisää

Kun Sealine esitteli C430:n syksyllä Cannesin messuilla, oli selvää että yläohjaamollinen versio seuraa perässä. Sen aika on nyt.

14.12.2017

Suvi 47 Duo (2018–) Pala kerrallaan

Suvi on parannellut lähes vuosittain suosittuja Duo-mallejaan. Tänä vuonna eniten uutta on 47:ssa.

13.12.2017

Axopar 28 (2018–) Kasvojenkohotus

Axopar menestysmalli 28 saa mallivuodelle 2018 uuden rungon ja meikin.

12.12.2017

Silver Fox (2018–) Kaksi kettua

Hieman alle viisimetrinen Fox kuuluu Silverin eläinkunnan suosikkeihin, joten odotukset uudelle sukupolvelle ovat kovat.

10.12.2017

Faster 625 SC (2018–) Järeämpi tapaus

Faster ei koreile, mutta äijämäisyys ei mene myöskään överiksi. Siinä on varmasti yksi tekijä menestykseen.

10.12.2017

Axopar ja Brabus yhteistyöhön Mersupaja venevirittäjäksi

Brabus esittelee ensimmäisen venemallinsa tammikuussa.

09.12.2017

Fairlinelle uusi tehdas Meren rantaan 30 miltsillä

Fairline haluaa mukaan superjahtiluokkaan, mutta nykyisen tehtaan seinät tulevat vastaan. Uusi merenrantakiinteistö mahdollistaa kasvun.