Greenline esitteli viime syksynä Neo Open -avomallin. Nyt Neon saa myös enemmän tai vähemmän katettuina versioina.
Regal oli aikanaan erittäin suosittu jenkkivenemerkki Suomessakin. Uudessa LS4 Cuddyssa olisi menestyksen eväät, jos aika olisi vähän toinen.
Heinlahden Veistämö ja sen Tiiskeri-veneet ovat jo käsite veneenrakennuksessa. Yrityksen toiminnassa kiteytyy lähes sadan vuoden kokemus kestävästä käsityöstä. Veistämö tarjoaa tänäkin päivänä...
Slovenialainen Seafaring on meillä tuiki tuntematon venemerkki, vaikka potentiaalia muuhun olisi.
Polaris tahtoo ainakin Yhdysvalloissa johtavien venevalmistajien joukkoon. Suunnitelmaa vahvistetaan Larsonin hankinnalla.
Nimbuksen uuden ison luksustenderin tehtävä on avata ruotsalaismerkin markkinat etelään ja kauemmaksikin.
Päijän Boats oy siirtää veneidensä valmistuksen AMT-Veneet oy:n tehtaalle Kontiolahdelle. Kahden suomalaisen veneyhtiön yhteistyön tavoitteena on tehostaa tuotantoa, hyödyntää paremmin käytettävissä...
Veneilyn turvallisuuden parantamiseksi on pureuduttava inhimillisiin tekijöihin, sillä suurin osa hukkumiskuolemista johtuu veneen käyttäjän toimintakyvyn heikkenemisestä. Kulttuurin ja myös...
Marinekaupan tuotevalikoimasta löytyy kattavat huoltopaketit kaikkiin yleisimpiin moottorimerkkeihin. Nykyaikainen verkkokauppa helpottaa tarvittavien osien löytämistä ja osaava asiakaspalvelutiimi...
Mercuryn moottorin ääni ei ole sattumanvaraista, vaan se on tarkasti kontrolloitua ja suunniteltua. Kysyimme äänisuunnittelija Andrew Waisaselta, miksi näin on?
Vuoden 2027 alussa Suuli-rekisteriin tulee useita uudistuksia, joiden tavoitteena on parantaa tietosuojaa, helpottaa järjestelmän käyttöä ja sujuvoittaa seurojen rekisterien ylläpitoa. Osa...
Luotettavuus, turvallisuus ja vähäpäästöisyys olivat valttikortteja, kun kunnostusta kaivanneen merimoottorin paikalle vaihdetiin Turun Venehuollon telakalla Volvo Pentan uusi voimanlähde.
Suomalainen veneilytarvikeliike Marinekauppa varoittaa Venetarvikekeskus- ja Vesiliikuntaverkko-nimillä toimivista verkkokaupoista. Sivustoille on kopioitu Marinekaupan ja muiden suomalaisten...
Vuosittain Veneilytoimittajat ry jakamalla tunnustuksella palkitaan teko, toiminta, henkilö, yritys tai tapahtuma, joka on edistänyt hyvää veneilykulttuuria, sujuvaa yhteispeliä vesillä tai...
Busterin keskipulpettiveneiden tarjonta laajenee entistä suurempiin kokoluokkiin, kun mallistoon saadaan ensin XL CC ja myöhemmin XXL CC.
Puolassa valmistettava Smartlinerin lujitemuovivenemallisto uudistuu kokonaan. Ensimmäisenä markkinoille tulee Düsseldorfissa näytetty kolmikko.
Vaikka uusi F45 on Princessin pienin yläohjaamovene, ei laatuvaikutelmasta tai tyylistä tarvitse tinkiä.
Venäläisveneilijät ovat yhtä innostuneita alumiiniveneistä kuin suomalaiset. Düsseldorfissa esiteltiin kaksi alumiinista ohjaushyttivenettä, jotka nähdään myös ensi viikolla alkaville Helsingin...
Erilaiset ajoavustimet tekevät vauhdilla tuloaan myös veneisiin. Raymarine ja Prestige esittelivät ensimmäisinä kamerajärjestelmään perustuvan pysäköintiavustimen.
Sealinen uusi C390 täyttää C330- ja C430-mallien välin. Tilaratkaisu on kuin suoraan isommasta.
Kun Beneteau sekoittaa ison daycruiserin ja asuttavamman sportcruiserin, tuloksena on Flyer 10.
Puola on maailman toiseksi suurin alle yhdeksän metristen veneiden valmistaja. Vain Yhdysvallat on edellä.
Galeon 425 HTS on pienempi painos merkin suurimmasta sportcruiserista, 485 HTS:stä.
Jenkkivalmistajat äkkäsivät perämoottoriveneiden suosion hitaasti mutta mylläävät mallistoa ripeästi.
Anytec panttasi pitkään tietoa siitä, saadaanko viime viikonloppuna Göteborgin venemessuilla ensiesitelty A30 esille Helsingin messuille vai ei. Nyt se on varmaa: vene nostetaan keskiviikkona...
Tietoa ja taitoa, kalastusta, vesiurheilua ja tietenkin veneilyä isolla V:llä! Kymmenen päivän kesä keskellä helmikuuta tarjoaa monipuolista sisältöä ja elämyksiä pienille ja suurille veneilyn...
Prestige on yksi maailman myydyimpiä yläohjaamovenemerkkejä. Se on erityisen vahva 50–60-jalkaisten luokassa.
Chris-Craftin uusin Launch on ylellisen tyylikäs ja laadukas päiväristeilijä.
Jenkkiveneet ovat yhä hyvin suosittuja Saksassa, joten ei ole ihme että jotkut saksalaiset venemerkit muistuttavat niitä paljon. Yksi ilmetty saksanjenkki on Viper.
Motonet-tavarataloketju ja Mercury Marine tuovat Mariner-perämoottorit takaisin Suomen markkinoille. Marinerit ovat nimeä ja väritystä lukuun ottamatta täysin identtisiä vastaavien Mercury-mallien...